Ajankohtaista
Suomen viennin hiilikädenjälki on ensimmäistä kertaa laskettu
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on teettänyt selvityksen, jossa on ensimmäistä kertaa laskettu Suomen viennin hiilikädenjälki. Hiilikädenjälki mittaa päästövähennyksiä, jotka syntyvät puhtaiden…
Miksi Suomen PISA-tulokset ovat heikentyneet?
Osaavan työvoiman saanti on teollisuudelle yksi polttavimmista ongelmista. Nuorten luma-taitojen heikentyminen rapauttaa Suomen talouden perustaa ja vihreän siirtymän toteuttamista. Suomen…
Elinkeinoelämän liikenneohjelma
Päästötavoitteet haastavat eurooppalaisia valtioita uudistamaan talouksiaan. Toimiva ja ajanmukainen liikennejärjestelmä voi toimia vihreän kasvun alustana ja samalla edesauttaa yritysten kilpailukyvyn…
Kasvuryhmän yhteisö tukee yritysten kasvua
Kasvuryhmä Suomi ry on jo vuodesta 2015 lähtien muodostanut yhteisön, jonka jäsenet tavoittelevat kasvua ja kansainvälistymistä. Nykyään yli 250 yrityspäättäjää…
Kauppapolitiikan koulutus- ja tutkimusohjelma Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa
Kauppapolitiikan rooli on merkittävästi kasvanut viime vuosien aikana uusien globaalien haasteiden myötä. Suomi ja sen elinkeinoelämä tarvitsevat uusia kauppapolitiikan osaajia…
Selvitys moderneista väylätarpeista
Kilpailukykyinen talous edellyttää toimivia ja moderneja kuljetusväyliä. Tavoitteena tulisi olla parantaa Suomen sisäistä ja ulkoista saavutettavuutta, huoltovarmuutta, kuljetusten taloudellisuutta ja…
Infrastruktuuriin panostamiselle on suuri tarve – miten se toteutetaan?
Yrityksille toimiva infrastruktuuri on välttämätöntä kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Infran ylläpito ja parantaminen vaativat mittavia panostuksia. Onko löydettävissä uusia tapoja toteuttaa ja…
TT-säätiö myönsi tukea yhdeksälle hankkeelle
TT-säätiö sai vuoden ensimmäisellä hakukierroksella 19 uutta tukihakemusta, joiden yhteenlaskettu hakumäärä oli vajaat 1,8 miljoonaa euroa. Säätiön hallitus myönsi 30.8.2022…
Investoinnit liikkeelle – lupaprosessien reformille suuri tarve
Suomi tarvitsee ratkaisuja kansantalouden krooniseen heikkouteen – alhaiseen investointiasteeseen. Investointien tiellä on konkreettinen pullonkaula – viranomaisten lupajärjestelmän raskas byrokratia. Siihen…
Etla: Toimialan vaihto lisännyt tuottavuutta
Yritysten toimialan vaihtaminen on ollut yllättävän yleistä Suomessa. Mitä vaikutuksia sillä on tuottavuuteen, selvittää tänään julkaistu Etla-tutkimus. Uudistuminen ei rajoitu…
Yritysten hallitusten vastuullisuus polttopisteessä
Vastuullisuus on noussut olennaiseksi asiaksi yrityksissä. Haastattelututkimus peilaa johtavien yritysten hallitusten vastuullisuusasenteita. Haastattelu kertoo yritysten hallitusten puheenjohtajien kokevan vastuullisuuden elintärkeäksi…
Yliopistouudistuksen vastaanotto elinkeinoelämässä
Yliopistouudistus toteutettiin yli vuosikymmen sitten. Haastattelututkimuksella selvitettiin elinkeinoelämän mielipidettä uudistuksesta. Tutkimuksessa haastateltiin 32 eri yritystä, joilla kaikilla oli kokemusta yliopistoyhteistyöstä…