Vilkas hakukierros takana – yhteensä 671.480 euron avustuspäätökset vuodelle 2021
TT-säätiö sai viime vuoden lopulla päättyneellä hakukierroksella runsaasti avustushakemuksia, kaikkiaan 27 kpl. Hakemuksissa korostuivat erilaiset elinkeinoelämän tutkimushankkeet, yritysten toimintaympäristön edistäminen, yliopistoliitännäiset hankkeet ja projektit, kasvuyrittäjyys sekä logistiikka ja toimialakohtaiset hankkeet.
Hakemusten runsaan määrän vuoksi vain osa hakemuksista voitiin hyväksyä. Säätiön hallitus hyväksyi säätiön painopisteiden mukaisesti kokouksessaan 16.2.2021 seuraavat avustukset tälle vuodelle:
- ETLA:n tutkimukseen tuote- ja palvelutarjonnan uudistumisen vaikutuksesta yritysten tuottavuuteen 70.000 euroa
- Omistajuusprofessuuri Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun 67.000 euroa
- Kasvu Open Oy:n uudistuvan teollisuuden ohjelmakokonaisuuteen 40.000 euroa
- Pro Markkinatalous ry:lle 250.000 euroa uudistuvan ja kehittyvän markkinatalouden edistämiseen ja sitä tukevaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen
- ETLA:n tutkimukseen t&k-verohuojennusten vaikutuksista yritysten t&k-panostuksiin ja innovaatioihin 80.000 euroa
- Rakennusteollisuuden selvitykseen kaupunkikehityksen ja -kehittämisen ilmiöistä, trendeistä ja välineistä – Koronan jälkivaikutukset kuntien ja yritysten yhteiseen toimintaympäristöön 65.000 euroa
- Teknologia-, Kemian- ja Energiateollisuuden verkko-oppaaseen (play book) poluksi EU-rahoituksen hyödyntämiseen 64.480 euroa
- ETLA:n tutkimukseen kansainvälisen kaupan shokeista ja eroista Suomen ja Ruotsin viennin menestyksessä 35.000 euroa.
Tälle vuodelle hyväksytyistä hakemuksista osalle tukea kohdistetaan myös vuosina 2022–2023. Em. avustusten lisäksi säätiön tuki kohdistuu edellisten vuosien tapaan myös tänä vuonna Elinkeinoelämän tutkimuslaitokselle (ETLA), Elinkeinoelämän valtuuskunnalle (EVA) ja Talous ja Nuoret TAT ry:lle.
Vuoden 2021 ensimmäinen hakukierros säätiön uusille avustuksille avautuu huhtikuun alussa.
Ajankohtaista
Suomen sijainti edellyttää uusien vaihtoehtoisten kansainvälisten liikenneyhteyksien avaamisen selvittämistä. Tätä puoltavat mm. talouden ylläpito, huoltovarmuus ja riippuvuus Itämeren merikuljetuksista. Elinkeinoelämän…
Lue lisääTT-säätiö juhlisti kahta ensimmäistä vuosikymmentään myöntämällä 600 000 euron rahoituksen Maanpuolustuskorkeakoulun geotalouden professuurille. Säätiön hallitus myönsi lisäksi 29.1.2025 pidetyssä kokouksessaan 16…
Lue lisääTeollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton (TT) -säätiö on kahden ensimmäisen vuosikymmenensä aikana jakanut tukia noin 95 miljoonaa euroa. Säätiö päätti juhlavuotenaan…
Lue lisää