Siirry sisältöön

Palautekyselyn tulokset

TT-säätiö päivitti viime syksynä hankerahoituksen painopisteitä, joissa korostuvat mm. kasvu ja kilpailukyky. Haimme palautetta yhteistyökumppaneiltamme näistä uudistetuista painoalueista ja kysyimme hakijoiltamme mielipiteitä myös muun yhteistyön laadusta.

Maaliskuussa toteutettu kysely lähetettiin eri yhteisöjen sellaisille avainhenkilöille, joilla on viime vuosina ollut käytännön kokemusta TT-säätiöstä. Vastaajina oli EK:n ja eri toimialaliittojen, yliopistojen, kasvu- ja vihreää siirtymää edistävien toimijoiden, tutkimuslaitosten, nuorisokasvatus- ja muiden yhteisöjen edustajia mahdollisimman laajalla otannalla. Vastaajina oli myös sellaisia hakijoita, joita säätiö ei ollut valitettavasti pystynyt tukemaan.

Anonyymisti saadun palautteen avaintuloksia olivat:

  • Yksimielinen arvostus säätiön rahoituksen tuottamalle lisäarvolle eri hakijayhteisössä.
  • Uudistetut hankerahoituksen painopisteet todettiin laajasti hyvin tähän aikaan sopiviksi. Avopalautteessa korostettiin rahoitukselle tarvetta vauhdittaa konkreettisia toimia talouskasvun vauhdittamiseksi.
  • Käytetty verkkopohjainen hakujärjestelmä ja säätiön toivomat hankekuvausten kiteytykset saivat kiitosta käytettävyydestä ja keskittymisestä hankkeiden ydinasioihin.  
  • Rahoitusvaiheen yhteistyö, joka käsittää maksatuksen ja sen edellytyksenä olevan raportoinnin, sai myös hyvän palautteen toimivuudesta.
  • Säätiön rahoitusmahdollisuuksilta toivottiin lisää tunnettuutta.


TT-säätiön strategian toimivuuden kannalta hankerahoituksesta saatu palaute on erittäin arvokasta. Erään hakijan avopalaute vetää hyvin yhteen monien eri vastaajien tuntemuksia: ”Strateginen linjaus kohdentaa hankkeita yritysten kasvun ja uudistumisen edistämiseen on hyvin ajan hermoilla, ja se palvelee elinkeinoelämää ja koko yhteiskuntaa pitkässä juoksussa. Tämä on erittäin tärkeää talouskasvun edistämisessä.”

TT-säätiö kiittää kaikkia palautekyselyyn vastanneita.

Ajankohtaista

Uusimmat tukipäätökset – ennätysmäärä hakemuksia

31.8.2026

TT-säätiön hallitus kokoontui 25.8.2026 käsittelemään säätiön saamia uusia tukihakemuksia. Tällä kertaa hakemusten kappalemäärä nousi uudelle ennätystasolle (51 kpl) kuluvalla vuosikymmenellä.…

Suomen kasvun vaihtoehtoinen tulevaisuus – kansainvälinen vertailu ja kasvun työkalupakki

21.5.2026

Puuttuvasta talouskasvusta on keskusteltu yhteiskunnassa runsaasti. Kasvuryhmä halusi selvittää, mitä eroavaisuuksia on löydettävissä verrokkien eli ruotsalaisten ja saksalaisten keskisuurten yritysten…

Palautekyselyn tulokset

28.4.2026

TT-säätiö päivitti viime syksynä hankerahoituksen painopisteitä, joissa korostuvat mm. kasvu ja kilpailukyky. Haimme palautetta yhteistyökumppaneiltamme näistä uudistetuista painoalueista ja kysyimme…

TT-Säätiö
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.