Siirry sisältöön

TT-säätiön ensimmäiset 15 vuotta koottu Leif Fagernäsin kirjoittamaan historiikkiin

Suomalaista teollisuutta ja työnantajayhteisöä edustava TT-säätiö aloitti toimintansa vuonna 2005. Alusta saakka eri rooleissa mukana ollut ja säätiön asiamiehen tehtävästä vuodenvaihteessa eläkkeelle siirtynyt Leif Fagernäs on kirjoittanut historiikin säätiön ensimmäisten 15 vuoden toiminnasta.

Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton säätiö (TT-säätiö) perustettiin edistämään teollisuuden osaamista, kehittämistä ja kilpailukykyä kestävällä tavalla.

Tätä tehtävää TT-säätiö on täyttänyt rahoittamalla vuosien varrella mittavissa määrin elinkeinoelämälle tärkeitä hankkeita ja tukenut mm. ETLA:n, EVA:n ja Talous ja nuoret TAT ry:n toimintaa. Rahoitustukien kohdistamisessa ja säätiön varallisuudenhoidossa on tapahtunut mittavaa kehitystä. Myös säätiöiden toimintaympäristö ja sääntely ovat muuttuneet. Moni talouselämän vaikuttaja on antanut panoksensa säätiölle sen hallituksessa. Säätiön tänään julkistettu historiikki vetää yhteen sen kehityskaaren perustamisvaiheesta aina viime vuoden loppuun saakka.

”Säätiöt ovat tulleet yhä avoimemmiksi, mikä on myönteistä. Samalla avoimuuden asialla on myös tänään julkaistu TT-säätiön historiikki, jossa kerrotaan monipuolisesti niin rahoituksen suuntaamisesta kuin koko säätiön tärkeistä virstanpylväistä. Totesimme säätiön hallituksessa nyt olevan hyvä hetki kirjoittaa muistiin säätiölle olennaiset tapahtumat ja haluan kiittää Leif Fagernäsiä erinomaisesta työstä historiikin laadinnassa”, sanoo TT-säätiön hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen.

Lisätiedot:
Tiedusteluihin säätiön historiasta ja historiikista vastaa Leif Fagernäs, puhelinnumero 040 772 1133 sekä säätiön nykyisestä avustus- ja muusta toiminnasta asiamies Jouni Hakala, puhelinnumero 050 400 1767.

Ajankohtaista

Suomen kasvun vaihtoehtoinen tulevaisuus – kansainvälinen vertailu ja kasvun työkalupakki

21.5.2026

Puuttuvasta talouskasvusta on keskusteltu yhteiskunnassa runsaasti. Kasvuryhmä halusi selvittää, mitä eroavaisuuksia on löydettävissä verrokkien eli ruotsalaisten ja saksalaisten keskisuurten yritysten…

Palautekyselyn tulokset

28.4.2026

TT-säätiö päivitti viime syksynä hankerahoituksen painopisteitä, joissa korostuvat mm. kasvu ja kilpailukyky. Haimme palautetta yhteistyökumppaneiltamme näistä uudistetuista painoalueista ja kysyimme…

Konfliktien ajasta kasvua

25.3.2026

Yhteiskunnan eri haavoittuvuuksien tunnistaminen on noussut pinnalle kansainvälisen turvallisuustilanteen heikkenemisen myötä. Kohdistetuilla investoinneilla voidaan vastata Suomen riippuvuuteen kansainvälisistä toimitusketjuista ja…