Elinkeinoelämä viitoittaa EU:n talouspolitiikan valintoja
Euroopan unionissa valmistaudutaan tekemään isoja päätöksiä koronanjälkeisestä talous- ja finanssipolitiikasta. Myös Suomen on syytä käynnistää kansallinen kannanmuodostus.
EK on julkaissut aiheesta raportin ”Yhteistä vai omaa velkaa – Elinkeinoelämän linjaukset EU:n talouspolitiikassa”. Raportti sisältää elinkeinoelämän esitykset siitä, millainen talouspolitiikka ajaisi parhaiten Suomen ja kansantaloutemme etua uudessa tilanteessa. Raportissa otetaan kantaa polttaviin kysymyksiin kuten EU:n yhteisvelka, omat varat, verotusoikeus, elpymisrahoituksen mahdollinen jatko sekä jäsenmaiden budjettisäännöt.
Raportin sisältämät linjaukset on laadittu EK:n hallituksen jäsenen Timo Ritakallion johtamassa työryhmässä yhteistyössä Kimmo Alkion, Harri Bromanin, Henrik Ehrnroothin, Tuuli Koivun ja Risto Murron kanssa. Työssä hyödynnettiin myös kahden arvostetun ekonomistin Johnny Åkerholmin ja Nicolas Véronin analyysia.
TT-säätiö on tukenut raportin ja linjausten valmistelua.
Lue lisää EK:n tiedotteesta tai tutustu raporttiin.
Ajankohtaista
Suomen sijainti edellyttää uusien vaihtoehtoisten kansainvälisten liikenneyhteyksien avaamisen selvittämistä. Tätä puoltavat mm. talouden ylläpito, huoltovarmuus ja riippuvuus Itämeren merikuljetuksista. Elinkeinoelämän…
Lue lisääTT-säätiö juhlisti kahta ensimmäistä vuosikymmentään myöntämällä 600 000 euron rahoituksen Maanpuolustuskorkeakoulun geotalouden professuurille. Säätiön hallitus myönsi lisäksi 29.1.2025 pidetyssä kokouksessaan 16…
Lue lisääTeollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton (TT) -säätiö on kahden ensimmäisen vuosikymmenensä aikana jakanut tukia noin 95 miljoonaa euroa. Säätiö päätti juhlavuotenaan…
Lue lisää