Suomen kasvun vaihtoehtoinen tulevaisuus – kansainvälinen vertailu ja kasvun työkalupakki
Puuttuvasta talouskasvusta on keskusteltu yhteiskunnassa runsaasti. Kasvuryhmä halusi selvittää, mitä eroavaisuuksia on löydettävissä verrokkien eli ruotsalaisten ja saksalaisten keskisuurten yritysten toiminnasta.
Kasvuryhmä on toteuttanut vaihtoehtoisen tutkimuksen katveessa olevista kasvua pohjustavista tekijöistä. Tutkimuksessa hyödynnettiin tekoälyn avulla laajoja tietomassoja mm. yritysten strategian selkeydestä, niiden hallitusten kokoonpanosta, tavoista kertoa itsestään, verkottumisesta, myynnin asemasta yrityksissä ja patenttihakemuksista.
Tutkimus antaa signaaleja eri maiden yritysten tavoista panostaa kasvuun ja käytännön vinkkejä kasvua hakeville yrityksille. Tutkimus on tilattavissa Kasvuryhmän verkkosivuilta.
TT-säätiö on tukenut tutkimuksen tekoa 52 680 eurolla.
Ajankohtaista
Puuttuvasta talouskasvusta on keskusteltu yhteiskunnassa runsaasti. Kasvuryhmä halusi selvittää, mitä eroavaisuuksia on löydettävissä verrokkien eli ruotsalaisten ja saksalaisten keskisuurten yritysten…
TT-säätiö päivitti viime syksynä hankerahoituksen painopisteitä, joissa korostuvat mm. kasvu ja kilpailukyky. Haimme palautetta yhteistyökumppaneiltamme näistä uudistetuista painoalueista ja kysyimme…
Yhteiskunnan eri haavoittuvuuksien tunnistaminen on noussut pinnalle kansainvälisen turvallisuustilanteen heikkenemisen myötä. Kohdistetuilla investoinneilla voidaan vastata Suomen riippuvuuteen kansainvälisistä toimitusketjuista ja…