Siirry sisältöön

Suomen puolijohdealalle strategia

Puolijohdeala on globaali kasvuala, joka tarjoaa myös Suomelle talouskasvua. Tarvitaan kuitenkin konkreettisia panostuksia alan mahdollisuuksiin tarttumiseksi.

Suomen puolijohdeala ennakoi liikevaihtonsa kasvavan vauhdilla. Kasvunäkymät alalla ovat globaaleja ja Suomen puolijohdeala voi myös osaltaan vahvistaa koko Euroopan teknologista kilpailukykyä. Kasvun edistämiseksi Teknologiateollisuus on julkaissut Suomen puolijohdealalle laaditun strategian (tiedote 26.4.2024).

Strategia peräänkuuluttaa koulutukseen, kansainvälisten osaajien houkutteluun sekä T&K-investointeihin kohdistuvia toimenpiteitä. Lisäksi se tunnistaa kuusi kasvumahdollisuutta suomalaisille alan toimijoille.

TT-säätiö tukee puolijohdealan strategian laatimista 122 000 eurolla.

Ajankohtaista

Suomen kasvun vaihtoehtoinen tulevaisuus – kansainvälinen vertailu ja kasvun työkalupakki

21.5.2026

Puuttuvasta talouskasvusta on keskusteltu yhteiskunnassa runsaasti. Kasvuryhmä halusi selvittää, mitä eroavaisuuksia on löydettävissä verrokkien eli ruotsalaisten ja saksalaisten keskisuurten yritysten…

Palautekyselyn tulokset

28.4.2026

TT-säätiö päivitti viime syksynä hankerahoituksen painopisteitä, joissa korostuvat mm. kasvu ja kilpailukyky. Haimme palautetta yhteistyökumppaneiltamme näistä uudistetuista painoalueista ja kysyimme…

Konfliktien ajasta kasvua

25.3.2026

Yhteiskunnan eri haavoittuvuuksien tunnistaminen on noussut pinnalle kansainvälisen turvallisuustilanteen heikkenemisen myötä. Kohdistetuilla investoinneilla voidaan vastata Suomen riippuvuuteen kansainvälisistä toimitusketjuista ja…