Kasvuryhmän yhteisö tukee yritysten kasvua
Kasvuryhmä Suomi ry on jo vuodesta 2015 lähtien muodostanut yhteisön, jonka jäsenet tavoittelevat kasvua ja kansainvälistymistä. Nykyään yli 250 yrityspäättäjää osallistuu vertaisryhmään, jossa osallistujat sparraavat toisiaan.
Kasvuryhmän tarkoitus on kiihdyttää suomalaisten, 10 M€–1 mrd. € vaihtavien yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä Suomen hyvinvoinnin parantamiseksi. Tällä hetkellä Kasvuryhmässä on reilu 200 yritystä, joista noin 100 on teollisuusyrityksiä. Yhteisö tavoittelee yhteensä 25 miljardin euron edestä kasvua vuosien 2015–2025 aikana. Kasvuryhmälle myönnettiin Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto 18.11.2022.
TT-säätiö tukee Kasvuryhmän toimintaa 281 664 eurolla vuosien 2022–2023 aikana.
Ajankohtaista
Puuttuvasta talouskasvusta on keskusteltu yhteiskunnassa runsaasti. Kasvuryhmä halusi selvittää, mitä eroavaisuuksia on löydettävissä verrokkien eli ruotsalaisten ja saksalaisten keskisuurten yritysten…
TT-säätiö päivitti viime syksynä hankerahoituksen painopisteitä, joissa korostuvat mm. kasvu ja kilpailukyky. Haimme palautetta yhteistyökumppaneiltamme näistä uudistetuista painoalueista ja kysyimme…
Yhteiskunnan eri haavoittuvuuksien tunnistaminen on noussut pinnalle kansainvälisen turvallisuustilanteen heikkenemisen myötä. Kohdistetuilla investoinneilla voidaan vastata Suomen riippuvuuteen kansainvälisistä toimitusketjuista ja…