Etla: Toimialan vaihto lisännyt tuottavuutta
Yritysten toimialan vaihtaminen on ollut yllättävän yleistä Suomessa. Mitä vaikutuksia sillä on tuottavuuteen, selvittää tänään julkaistu Etla-tutkimus.
Uudistuminen ei rajoitu pelkästään uusiin yrityksiin, vaan sitä tapahtuu yritysten sisällä. Peräti neljäsosa Suomen yrityskentän toimintaansa jatkavista yrityksistä on vaihtanut toimialaa 2000-luvulla. Tutkimus osoittaa pääsääntöisesti positiivisia tuottavuusvaikutuksia radikaalin muutoksen toteuttaneissa yrityksissä. Innovaatiopolitiikan tulisikin kyetä t&k-rahoituksessa kannustein tunnistamaan se potentiaali, mitä olemassa olevien yritysten uudistuminen saa aikaan.
TT-säätiö on myöntänyt tutkimukselle 145 000 euron tuen.
Ajankohtaista
Puuttuvasta talouskasvusta on keskusteltu yhteiskunnassa runsaasti. Kasvuryhmä halusi selvittää, mitä eroavaisuuksia on löydettävissä verrokkien eli ruotsalaisten ja saksalaisten keskisuurten yritysten…
TT-säätiö päivitti viime syksynä hankerahoituksen painopisteitä, joissa korostuvat mm. kasvu ja kilpailukyky. Haimme palautetta yhteistyökumppaneiltamme näistä uudistetuista painoalueista ja kysyimme…
Yhteiskunnan eri haavoittuvuuksien tunnistaminen on noussut pinnalle kansainvälisen turvallisuustilanteen heikkenemisen myötä. Kohdistetuilla investoinneilla voidaan vastata Suomen riippuvuuteen kansainvälisistä toimitusketjuista ja…