Siirry sisältöön

TT-säätiö päätti yli miljoonan euron tuista

TT-säätiö sai viime vuoden toisella hakukierroksella 22 uutta tukihakemusta. Haettu tukimäärä ylitti 1,8 miljoonaa euroa. Säätiön hallitus myönsi 15.2.2022 pidetyssä kokouksessa yhteensä vajaan 1,1 miljoonan euron tuet 11 eri hankkeelle toteutettavaksi lähikuukausien ja -vuosien aikana. Päätetyissä tuissa erottautuivat erityisesti ilmastohaasteeseen vastaaminen ja toisaalta sen luomat mahdollisuudet.

Säätiön painopisteiden mukaisesti seuraavat avustukset hyväksyttiin:

  • Kasvuryhmä Suomi ry:n yritysten kasvun kiihdyttämisohjelmalle 281.664 euroa
  • EK:n suomalaisen elinkeinoelämän hiilikädenjälkeä koskevalle hankkeelle 100.000 euroa
  • Climate Leadership Coalitionin (CLC) projektille nostaa hiilikädenjälki-käsitteen kansainvälistä tunnettuutta 96.900 euroa
  • Metsäteollisuus ry:n, Teknologiateollisuus ry:n ja Kemianteollisuus ry:n selvitykselle julkisen ja yksityisen sektorin innovaatiokumppanuusmalleista käsittäen kansainvälisen vertailun ja menestystekijät 90.000 euroa, ja näiden liittojen uutta teollisuuspolitiikkaa koskevalle raportille 73.160 euroa
  • EK:n Investoinnit liikkeelle -hankkeelle 90.000 euroa ja elinkeinoelämän liikenneohjelmalle 90.000 euroa
  • Turun yliopiston tuotantotalouden työelämäprofessuurille 80.000 euroa
  • EK:n osallistumiselle Suomi on eurooppalainen -dokumenttisarjan valmistamiseen 80.000 euroa
  • ETLA:n tutkimukselle Suomen tuotannon hiilikilpailukyvystä 68.000 euroa ja vaikuttajille suunnatulle koulutusohjelmalle tutkitun taloustiedon käyttämisestä 37.500 euroa.   


Vuoden 2022 ensimmäinen hakukierros säätiön uusille avustuksille avautuu huhtikuun alussa.

Ajankohtaista

Elinkeinoelämä voimistaa läsnäoloa Ukrainassa

26.3.2024

Ukrainan kriittisen infrastruktuurin akuutin korjaustarpeen ja erityisesti jälleenrakennuksen odotetaan vaativan satoja miljardeja euroja. Suomalaisen elinkeinoelämän läsnäolon vahvistaminen maassa luo pohjaa…

Lue lisää

Vilkkaan hakukierroksen uudet tukipäätökset

7.2.2024

TT-säätiö sai runsaasti hakemuksia monipuolisiin kohteisiin vuodenvaihteessa päättyneellä hakukierroksella. Säätiön hallitus päätti myöntää 6.2.2024 kahdeksalletoista eri hankkeelle 1 276 646 euron…

Lue lisää

Vientiteollisuuden kriittiset osaajat

30.1.2024

Vientiteollisuus tuottaa merkittävän osan Suomen hyvinvoinnista. Tulevaa menestymistä haastaa kysymys tarvittavien osaajien löytymisestä yritysten tarpeisiin nopeasti muuttuvassa globaalissa kilpailussa. Demografinen…

Lue lisää