Vuoden 2021 ensimmäisen hakukierroksen tukihakemukset käsitelty
TT-säätiö sai vuoden ensimmäisellä hakukierroksella 30 tukihakemusta. Haettu tukimäärä ylitti 3 miljoonaa euroa. Säätiön hallitus myönsi 31.8.2021 pidetyssä kokouksessa 18 eri hankkeelle yhteensä noin 1,37 miljoonan euron tuen toteutettavaksi lähikuukausien ja -vuosien aikana.
Säätiön painopisteiden mukaisesti seuraavat avustukset hyväksyttiin:
- Yhteistyö BusinessFinlandin ”Good News from Finland”-palvelun kanssa jatkuu ensi vuonna (190.000 euroa),
- ETLA:n kolmelle eri tutkimushankkeelle myönnettiin yhteensä 332.000 euroa. Nämä tutkimukset käsittelevät mm. teollisuutta ja ilmastohaastetta, työehtosopimusjärjestelmän ja palkkojen yhteyttä sekä kansainvälisten veroreformien vaikutusta suomalaisiin yrityksiin,
- Helsingin yliopiston ammatillista koulutusta koskevalle hankkeelle 120.283 euroa,
- Teknologiateollisuus ja Suomen Tekstiili ja Muoti ry:iden digitaalista tuotepassia koskevalle hankkeelle 120.000 euroa,
- Kiina-Suomi innovatiivisen liiketoiminnan komitean jatkolle 120.000 euroa,
- Vientiliittojen selvitykselle liikenteen päästökaupan vaikutuksista suomalaisten yritysten kilpailukyvylle 75.000 euroa ja toiselle selvitykselle suomalaisen vientiteollisuuden taloudellisista vaikutuksista 49.000 euroa,
- EVA:n investointien tilaa Suomessa koskevalle projektille 52.000 euroa,
- Neljälle EK:n hankkeelle yhteensä 161.600 euroa. Nämä hankkeet pohtivat EU:n talouspoliittisia vaihtoehtoja, vetävät yhteen toimialojen toteuttamia hiilitiekarttoja mm. kansainväliseen käyttöön, edistävät digitalisaatiota yrityksissä (Digital Game Changers) ja arvioivat yliopistouudistuksen vastaanottoa,
- FIBS ry:n, Perheyritysten liiton, Boardmanin ja Hankenin yhteishankkeelle 31.000 euroa. Hankkeessa tutkitaan omistajien, yritysten hallitusten ja ylimmän johdon rooleja ja merkitystä vastuullisuuskysymyksissä,
- Laajojen infrahankkeiden toteuttamista koskevalle selvitykselle 75.000 euroa, toteuttajana Foundation for Project Research,
- Ajatuspaja Liberan koronan jälkeistä uudistumistarvetta pohtivalle hankkeelle 12.000 euroa, ja
- Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkiston digitalisointiprojektille 31.248 euroa.
Vuoden 2021 toinen hakukierros säätiön uusille avustuksille avautuu lokakuun alussa.
Ajankohtaista
Suomen sijainti edellyttää uusien vaihtoehtoisten kansainvälisten liikenneyhteyksien avaamisen selvittämistä. Tätä puoltavat mm. talouden ylläpito, huoltovarmuus ja riippuvuus Itämeren merikuljetuksista. Elinkeinoelämän…
Lue lisääTT-säätiö juhlisti kahta ensimmäistä vuosikymmentään myöntämällä 600 000 euron rahoituksen Maanpuolustuskorkeakoulun geotalouden professuurille. Säätiön hallitus myönsi lisäksi 29.1.2025 pidetyssä kokouksessaan 16…
Lue lisääTeollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton (TT) -säätiö on kahden ensimmäisen vuosikymmenensä aikana jakanut tukia noin 95 miljoonaa euroa. Säätiö päätti juhlavuotenaan…
Lue lisää