TT-säätiön uudet tukipäätökset
Kuluvan vuoden ensimmäisellä hakukierroksella säätiöltä haettiin kaikkiaan 2,64 miljoonan euron tukia. Säätiön hallitus myönsi 27.8.2024 neljälletoista eri hankkeelle 1 043 875 euron avustukset.
Säätiö sai monipuolisia hakemuksia, joista monissa painottuivat talouden tai toimialan kilpailukykyyn ja sen edistämiseen liittyvät teemat. Myös kestävään kehitykseen, verotukseen ja liikenneyhteyksiin liittyviä hankehakuja tehtiin säätiölle.
Seuraavat avustukset hyväksyttiin:
- Kasvuryhmä Suomi ry:n Suomen Kasvun Visiolle 150 000 euroa
- Etlan Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyselvitykselle 120 125 euroa
- VTT:n Tavaraliikenteen päästöselvitykselle 100 000 euroa
- Climate Leadership Coalitionin hiilinielujen ja -varastojen markkinamekanismien kehityshankkeelle 96 000 euroa
- Teknologia-, Metsä- ja Kemianteollisuuden satamien digitalisointia ja automatisointia tutkivalle selvitykselle 94 000 euroa
- Puutuoteteollisuuden ja sen kumppaneiden puujätteen käsittelyn esiselvityshankkeelle 72 000 euroa
- Rakennustietosäätiö RTS:n rakennusalan tekoälyhankkeelle 64 800 euroa
- EK:n, Rakennusteollisuuden ja Paltan Suomen kansainvälisen saavutettavuuden ja länsiyhteyksien parantamishankkeelle 60 000 euroa
- Suomen Bioteollisuuden ja IBC Finland ry:n bioteollisuuden toimialan nykytilan ja kasvumahdollisuuksien tutkimushankkeelle 58 000 euroa
- Etlan selvitykselle vihreän siirtymän vaikutuksista työvoiman saatavuuteen ja yritysten menestymiseen 54 250 euroa
- Teknologiateollisuuden hiilikädenjälkihankkeelle 50 000 euroa
- Helsingin yliopiston kiinteistöveroa koskevalle tutkimushankkeelle 50 000 euroa
- EK:n ja eri toimialaliittojen kansainvälisille opiskelijoille tarkoitetulle mentorointiohjelmalle 44 700 euroa
- Seinäjoen ammattikorkeakoulun valtakunnallista omistajanvaihdosbarometria koskevalle hankkeelle 30 000 euroa
Kuluvan vuoden toinen hakukierros säätiön uusille avustuksille avautuu lokakuun alussa ja hakuaikaa on joulukuun loppuun saakka.
Ajankohtaista
Euroopan unioni on ottanut käyttöön hiilirajamekanismin tavoitteena vastata ilmastohaasteeseen ja hiilivuotoriskiin. EU-alueelle maahantuontia tekevät yritykset toteuttavat käytännössä uuden säännöstön velvoitteita.…
Lue lisääSuomen sijainti edellyttää uusien vaihtoehtoisten kansainvälisten liikenneyhteyksien avaamisen selvittämistä. Tätä puoltavat mm. talouden ylläpito, huoltovarmuus ja riippuvuus Itämeren merikuljetuksista. Elinkeinoelämän…
Lue lisääTT-säätiö juhlisti kahta ensimmäistä vuosikymmentään myöntämällä 600 000 euron rahoituksen Maanpuolustuskorkeakoulun geotalouden professuurille. Säätiön hallitus myönsi lisäksi 29.1.2025 pidetyssä kokouksessaan 16…
Lue lisää