TT-säätiölle uusi hallituksen puheenjohtaja
Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton (TT) -säätiö on toiminut vuodesta 2005 lähtien. Säätiö tukee teollisuuden kehittämistä, osaamista ja kilpailukykyä kestävällä tavalla. Hallituksen puheenjohtajana aloittaa ensi vuonna toimitusjohtaja Tuomas Pere.
Säätiö on alkuvuosistaan saakka kohdistanut tukea mm. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (Etla), Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA sekä Nuorten yrittäjyys ja talous NYT ry:ille, joiden rinnalle avustushakuihin pohjautuvien hankeavustusten määrä on kasvanut vuosien mittaan. Säätiön koko toimintahistoriansa aikana maksamien avustusten määrä ylitti 100 miljoonaa euroa marraskuussa.
Säätiön hallituksen puheenjohtajaksi on valittu 1.1.2026 alkaen toimitusjohtaja Tuomas Pere, Pintos Oy. ”On suuri kunnia aloittaa säätiön uutena puheenjohtajana. Tehtävämme on vahvistaa suomalaisen teollisuuden ja yritysten kilpailukykyä tukemalla koulutusta ja tutkimusta. Geopolitiikan muuttaessa maailmantaloutta korkeatasoiselle tutkimukselle sekä selvityksille on entistä enemmän tarvetta suomalaisen kilpailukyvyn menestymisen takeeksi”, Pere toteaa.
Puheenjohtajana vuodesta 2020 alkaen toiminut hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen, Ensto Oy, luopuu säätiön hallituksen jäsenyydestä sääntöjen mukaisesti enimmäisajan täyttyessä vuoden lopulla. ”On ollut ilo olla mukana TT-säätiön toiminnassa. Olemme tehneet paljon muutoksia toimintatapoihimme ja strategian mukaisesti haluamme olla avoimia ja tukea kaikin tavoin suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä. Haasteina mainittakoon suuret globaalit muutokset ja pandemia,” puheenjohtajuuden päättävä Miettinen toteaa.
Samassa yhteydessä säätiön hallituksen varapuheenjohtajana toiminut Lojer Oy:n omistajayrittäjä Ville Laine päättää hallitusjäsenyytensä sääntömääräisen enimmäiskauden umpeutuessa. Uutena varapuheenjohtajana aloittaa 1.1.2026 hallituksen puheenjohtaja Hanna Ristola, Premix Oy.
Ajankohtaista
Yhteiskunnan eri haavoittuvuuksien tunnistaminen on noussut pinnalle kansainvälisen turvallisuustilanteen heikkenemisen myötä. Kohdistetuilla investoinneilla voidaan vastata Suomen riippuvuuteen kansainvälisistä toimitusketjuista ja…
Maailman maat hakevat Suomesta mallia ja osaamista, kun ne kasvattavat panostuksiaan kriisivarautumiseen. Suomella on nyt mahdollisuus yhdistää voimat ja rakentaa…
Kasvavat yritykset tuottavat laajoja hyötyjä yhteiskunnalle. Matka 100 miljoonan euron liikevaihtoon ei ole yleensä suora, mutta 100 yrityksen matka tälle…