Siirry sisältöön

KAPPAS – Kauppapolitiikan asiantuntijoita ja osaamista Suomeen

Turun kauppakorkeakoulun Pan-Eurooppa Instituutissa käynnistyi marraskuun 2019 alussa TT-säätiön rahoittama kolmivuotinen Kauppapolitiikan asiantuntijoita ja osaamista Suomeen -hanke. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on laajentaa liiketalouden opiskelijoiden ja suomalaisen elinkeinoelämän osaamista muuttuvan kauppapolitiikan merkityksestä. Lisäksi hanke pyrkii tarjoamaan keinoja ja yhteistyöverkostoja, joiden avulla kauppapoliittisiin muutoksiin pystytään reagoimaan nopeasti.

Hankkeen taustalla on maailmantalouden nopea murros ja sen tuomat haasteet. Globaalin kaupan muutos on ollut ennennäkemättömän nopeaa ja moniulotteista 2010-luvulla. Nämä muutokset ovat johtaneet siihen, että avointa markkinataloutta ja vapaakauppaa on alettu kyseenalaistaa eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi EU:ssa sekä Yhdysvalloissa populismi ja protektionismi ovat saaneet tilaa, ja valtiot pyrkivät saamaan otetta muuttuvasta maailmasta turvautumalla perinteisiin kauppapolitiikan keinoihin. Protektionistiset toimet osaltaan romuttavat maailmankaupan totuttuja asetelmia, murentavat kansainväliseen kauppaan liittyviä yhteistyöorganisaatioita ja luovat kansainväliseen liiketoimintaan epävarmuutta. 

Nämä kauppapoliittiset muutokset yhdessä muiden laajojen muutosvoimien, kuten digitalisaation  arvoketjuihin ja liiketoimintamalleihin aiheuttamien vaikutusten, kanssa haastavat useita toimialoja kaupan alasta metsäteollisuuteen. Lisäksi kansalaiset voivat kokea globalisaation, robotisaation ja maahanmuuton uhkaavan heidän työpaikkojaan ja kulttuuriaan. Nämä haasteet luovat tarpeen ymmärtää laaja-alaisia muutoksia sekä edellyttävät kykyä arvioida näiden muutosten seurauksia liiketoiminnan kehitysmahdollisuuksiin ja haasteisiin.

Käytännössä hankkeen puitteissa luodaan uusi kauppapolitiikkaan keskittyvä opintojakso kansainvälisen liiketoiminnan aineeseen sekä järjestetään kauppapolitiikkaan liittyviä yrityksille suunnattuja tilaisuuksia. Samalla kartoitetaan myös mahdollisuutta koota monialainen opintokokonaisuus Turun kauppakorkeakouluun. Näin kauppapoliittisen osaamisen kehittäminen opiskeluaikana tulisi myös selkeästi näkyväksi valmistuvien todistuksiin. Tavoitteena on tehdä yhteistyötä eri asiantuntijatahojen kanssa. Lisäksi näiden kolmen vuoden aikana kasvatetaan teemaan liittyvää tutkimusta sekä rakennetaan kehityshankkeita, joiden tavoitteena on lisätä edelleen kauppapoliittista osaamista.

Hankkeeseen liittyy myös Baltic Rim Economies -sarjassa julkaistava kauppapolitiikan erikoisnumero sekä hankkeen edetessä koottava kauppapolitiikan tutkimukseen keskittyvä kirja. Hankkeen viestintää tehdään yhteistyötä Centrum Balticumin kanssa.

Lisätietoja:

Anna Karhu
Tutkimuspäällikkö, Pan-Eurooppa Instituutti
anna.karhu@utu.fi

Ajankohtaista

Yrityskohtaisen sopimisen vaikutus palkkoihin

25.4.2023

Yhteiskunnassa on käyty vilkasta keskustelua paikallisesta sopimisesta ja sen seurauksista, joista yksi merkittävimmistä on sen vaikutus palkkoihin. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA…

Lue lisää

Kestävä kehitys painottui TT-säätiön tukipäätöksissä

15.2.2023

TT-säätiö sai kuluneen vuoden toisella hakukierroksella 22 uutta tukihakemusta, joissa haettiin yhteensä vajaan 2,5 miljoonan euron tukea. Säätiön hallitus myönsi…

Lue lisää

Suomen viennin hiilikädenjälki on ensimmäistä kertaa laskettu

17.1.2023

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on teettänyt selvityksen, jossa on ensimmäistä kertaa laskettu Suomen viennin hiilikädenjälki. Hiilikädenjälki mittaa päästövähennyksiä, jotka syntyvät puhtaiden…

Lue lisää