PEDAKNOW – Katse tekniikan alan ammatillisen koulutuksen osaamiseen
Suomen teollisuuden kilpailukyvyn perusta on hyvä osaaminen. Teollisuudessa yli puolella työntekijöistä on ammatillinen koulutus, joten on tärkeää, että ammatillinen koulutus on laadukasta ja tuottaa huippuosaajia yrityksiin.
Ammatillisen koulutuksen haasteena on, että työelämä odottaa yhä itsenäisempiä ja valmiimpia työssä oppijoita, mutta samaan aikaan entistä useammalla opiskelijalla on vaikeuksia pysyä opinnoissaan mukana. Työelämässä tapahtuvan oppimisen onnistuminen on edellytys ammatillisen koulutuksen tulevaisuudelle.
Tekniikan alojen toisen asteen koulutusten vetovoima on ollut heikko jo pitkään – samanaikaisesti teollisuus kärsii kroonisesta ammattiosaajapulasta, joten työelämävalmiuksia on kehitettävä. Työelämävalmiuksien osalta keskeisessä osassa ovat tekniikan alan opettajat ja oppilaitokset, mutta myös työssäoppimisen mahdollistavat yritykset.
Näistä lähtökohdista on erittäin tärkeää tunnistaa koko tekniikan alan ammatilliseen koulutukseen liittyvien toimijoiden keskeiset osaamistarpeet työelämätaitojen, ammattiaineiden opettamisen ja työelämän tuntemuksen suhteen. Tutkimushankkeen tehtävänä on selvittää, minkälaisia osaamistarpeita tekniikan alan ammatillisessa koulutuksessa on. Toisena tehtävänä on selvittää, minkälaisilla oppimismuodoilla ja oppimateriaaleilla osaamistarpeita voidaan tukea.
Tutkimushanketta toteuttaa Helsingin yliopisto yhdessä Turun yliopiston tutkijoiden kanssa ja sen taustalla hanketta edistävät mm. Teknologia-, Metsä-, Energia- ja Kemianteollisuus.
TT-säätiö on myöntänyt tuen hankkeen ensimmäiseen vaiheeseen vuosille 2022–2023.
Ajankohtaista
Luonnon monimuotoisuustarve saa yhä suurempaa painoarvoa. Erityisen tärkeä kysymys se on puuta käyttävälle teollisuudelle, joka on laatinut selvityksen metsäluonnon tilasta…
Lue lisääTT-säätiöltä haettiin vuoden ensimmäisellä hakukierroksella yhteensä noin 2,25 miljoonan euron rahoitusta. Säätiön hallitus myönsi 29.8.2023 seitsemälle eri hankkeelle 512 293…
Lue lisääPk-yritykset kamppailevat risteävien vaatimusten kanssa, kun samanaikaisesti tavoitellaan digitalisaatiota, hiilineutraalisuutta ja kestävää kehitystä. Kesäkuun alusta käynnistyneessä hankkeessa halutaan lisätä ymmärrystä…
Lue lisää